maanantai 8. kesäkuuta 2009

Pennut viikon vanhoina


Vasemmalla tytöt Lenita ja Lempi, keskellä tumma Laki, raidallinen Lasso, tumma Lordi, raidallinen Lex ja pikkuinen Lyly.Maitoa on riittänyt, kaikki ovat lisänneet painoa. Pennut liikkuvat reippaasti pitkin laatikkoa, vaikka silmät ovat vielä kiinni.

Pentujen syntymä 7.5.2009

Ensimmäisenä syntyi keltainen tyttö. Mandi ei alkuun meinannut tajuta, mitä tapahtui. Kun Mandille näytti, että katsos mitä täällä on, sen jälkeen Mandi ei apua tarvinnut. Seuraavaksi syntyi 3 urosta. Sitten Mandi piti useamman tunnin tauon. Tauon jälkeen sitten syntyi normaalin värinen narttu ja 2 urosta. Kaikkien pentujen painot olivat 200 ja 300 gramman välillä. Suurimpia olivat tummat urokset ja pienin vaalea Lyly-poika.

Kuvassa tytöt vuorokauden vanhoina: tumma Lenita ja keltainen Lempi

Toisessa kuvassa koko pentuepotretti: nartut Lenita ja Lempi, urokset Laki, Lasso, Lex, Lordi ja Lyly.
Mandi on hyvä emo, pennut ovat puhtaita ja maitoa riittää. Pentujen massut pyöristyivät ihan silmissä.

L-pentueen suunnittelua

L-pentueen vanhemmista:

Konnamuorin kennelin L-pentueen suunnittelu alkoi heinäkuussa 2008, kun pitkäkarvainen hollanninpaimenkoiranarttu Svartskenens Mandi Kidd'o liittyi perheen muonavahvuuteen.


Yritin saada Mandia syksyn 2008 luonntetesteihin, mutta emme päässeet edes varalle. Rotuyhdistyksen kokeeseenkaan emme mahtuneet.






No. luonnetta tuli testattua mm. näyttelymatkoilla. Mandin vahva vatsa kesti laivamatkat, linja-autokyydit ja reissut pakettiautossa usean eri rotuisen koiran seurana. Upea koira ja mukava ja helppo matkakaveri. Näyttelyistä tulikin meriittejä, Suomesta 4 näyttelyä ja 3 x sert ja ROP, 1 x varasert. Ulkomailta 5 näyttelyä ja 5 x sert ja ROP, 3 x RYP 2, 1 x cacib.


Urosvalinta oli helppo. Ensisijaisesti valitsen sellaisen uroksen, joka on hyväluonteinen, terve ja joka voisi asua meillä. Kaupan päälle tuli vielä kauneus. Ihastuin Deoniciin ensi silmäyksellä. Kun vielä tutustuin Tekuun enemmän ja sain Tekun meille astumaan, olin myyty. Hieno koira ja mukava luonne.






















Astutus tapahtui maaliskuun 7. ja 8. päivänä 2009, koirat osasivat luonnollisesti hoitaa homman. Ihmisten tehtävänä oli vain varmistaa, että kaikki sujuu ok.


Sitten alkoi piiittkä odotus... Pentuvarauksia alkoi tippumaan, ja joka toinen päivä olin varma, että pentuja tulee "miljoona" ja sitten taas joka toisena päivänä koira näytti tyhjältä...

No, 20.4.2009 otetussa kuvassa kyllä näkyy, että vatsa on muuttunut.