sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Minta kävi vinttikoirajuoksussa

Minta osllistui vinttikoirayhdistyksen järjestämään ratajuoksukilpailuun ja sijoittui hienosti toiseksi! Juooksukipinä on nyt syttynyt, tästä saattaa tulla Mintalle mukava harrastus.





sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Vasta-ainetesti

Perjantaina käytiin Lexin ja Mintan kanssa vasta-ainetestissä. Kumpikin antoi ottaa verikokeet tosi nätisti. Sääli vain, että kamera jäi kotiin.
Kumpikin kävi vaa'assa. Minta painoi 18.6 kg ja Lex huimat 27,1 kg. Kumpikin on hoikassa kunnossa ja ihan normaalin korkuinen. Tuon reissun jälkeen pihaan tultaessa Cityjänis melkein jäi Anun auton alle. Olisikohan pitänyt laskea hollannikkaat irti, jotta olisivat saaneet jänöpaistin? Tuo röyhkeä jänis-otus ei pelkää mitään, ei koiria, ei ihmisiä eikä autoja. Ja röyhkeys sen kuin kasvaa. Nyt jänö käy jo kurkkimassa ikkunoista, että missähän ne koiran oikein luuraa, kun eivät ole kiusattavissa tarhassaan?

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Vierailulla Savonlinnassa 1.1.2010

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Koirat saivat mehevät luut, eikä uuden vuoden paukuttelu aiheuttanut hämminkiä. Uudenvuoden päivänä Lakun emäntä soitteli ja kertoi toivovansa kohtaamis- ja ohitusharjoittelua Lakun kanssa. No, pitemmittä puheitta hyppäsin Lexin ja Jorman kanssa autoon ja huristelimme 3,5 tunnin matkan Lakun luo ja saatiinkin useampi hyvä harjoitus. Sillä välin kotona Haminassa naapuri oli aurannut pihaltaan lumet meidän puolellemme ja rikkonut aitaa. Samoin City-jänis oli käynyt kiusaamassa kotiin jääneitä tyttäjä, eli Mandia ja Kyaraa.
Alla olevissa kuvissa Laku ja Lex, Laku ja Lex ja Jorma, sekä todisteet city-jäniksen temppuradasta ja rikotusta aidasta.














torstai 22. lokakuuta 2009

Pentutapaaminen 11.10.2009 Rotikossa

Konnamuorin kennelin kasvattien kokoontumisajot pidettiin Haminassa, Karjalan Palveluskoiraharrastajien Rotikossa. Samalla pidettiin myös L-pentujen tapaaminen. Leirillä kouluttajina toimivat Carita Servin-Honkasalo (ei kuvaa), Jaana Suomalainen ja Terhi Hirvonen.

L-pennuista paikalle saapui kuusi koiraa. Pennut saivat leikkiä ja kohdata pyörätuolin ja harjoitella kehäkäyttäytymistä. Muutama halukas pääsi myös pellolle opettelemaan jäljestyksen alkeita. Seuraavaa leiriä on jo suunniteltu samaan paikkaan toukokuun 2010 toiseksi viimeiseksi viikonlopuksi, jos saamme Rotikon varauksen vahvistettua.

Kiitos kaikille paikalla olleille ja erityisesti hyvähermoisille kouluttajille!






























































lauantai 19. syyskuuta 2009

Minta kävi kylässä 19.9.2009

Minta tuli taas kylään "leikkimään". Oikeasti paini näytti aika hurjalta ja vauhdikkaalta. Kuvat: Tarja Virolainen ja Anu Ampuja.






























torstai 13. elokuuta 2009

Sipoossa 12.8.2009

Lähdettiin Lexin kanssa Sipooseen. Sinne tuli Lyly-velikin, joa nykyään tottelee nimeä Nova. Sipoossa ehdoton kunkku oli kuitenkin suskoira Minjo. Tai niin se itse ainakin luuli. Nova hieman testasi asiaa,


Nova kokeili pomottaa Lexiä. Sitten Lex päätti näyttää, kuka käskee.










Ja illan tummetessa preerioiden yllä mamma keksi, että nythän vielä ehditään testaamaan Novan nenää. Hyvin tuntui toimivan, sellainen tuhina jälkityöskentelyn aikana kuului. Kyllä Novastakin saa hyvän jälkikoiran, oli mamman kommentti.






torstai 30. heinäkuuta 2009

Uimassa 30.7.2009

A nice summer day, hot weather. Jorre, Mandi and Lex enjoyed swimming. Lex has big ears. Lordi's ears are not straight up, yet.

Lämmin päivä vietettiin rannalla uiden ja peuhaten.


Kasvaakohan Lex joskus korviinsa sopivaksi?

Lex kävi rokotuksessa toissapäivänä, painoa nyt 9,1 kg.

Lordin korvat eivät vielä ole ihan täysin nousseet.